Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan

Mieskaveritoiminta

Pienperheyhdistys

Lahjoitettu

15€

Voimassa

toistaiseksi

Lahjoita lapselle! Pienperheyhdistyksen vapaaehtoiset toimivat yhden vanhemman perheiden lasten kavereina. Uusia vapaaehtoisia koulutetaan lasten iloksi ja tueksi. On tärkeää, että lapsi saa vanhemman lisäksi myös muita turvallisia aikuisia elämäänsä.

Keräyksen tavoitteet

Keräyksen tavoitteena on kerätä varoja uusien mieskavereiden kouluttamiseen sekä lasten ja vapaaehtoisten yhteisten retkien ja tapahtumien järjestämiseen.

Mieskaveritoiminnan tavoitteena on antaa lapselle mahdollisuus tutustua aikuisen miehen arkeen ja elämään, lisätä lapsen kehitystä tukevia aikuissuhteita sekä yksin lastaan kasvattavan äidin jaksamista perheen turvaverkostoa laajentamalla.

Mihin lahjoittajan euro menee

Mieskaveritoiminta on Pienperheyhdistyksessä 1992 alkanut toimintamuoto. Mieskavereita oli vuonna 2020 toiminnassa yhteensä 245 ja lapsia 274. Mieskaveritoimintaa järjestetään Uudellamaalla, Kuopiossa, Oulussa, Päijät-Hämeessa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.