mies ja nainen tekevät ruokaa nuotion äärellä

Järjestökumppanit

Lahjoittamo on SOSTEn hallinnoima lahjoituspalvelu, joka kerää saman katon alle eri kokoisia sosiaali- ja terveysalan järjestöjä. Alustallamme näkyvyyttä keräyksilleen saavat niin pienet toimijat kuin isommat järjestöt. Uskomme kaikessa toiminnassamme tasapuolisuuteen, avoimuuteen ja luotettavuuteen. Haluamme olla järjestökentällä lämmin yhteistyökumppani, joka tarjoaa järjestöille uuden kanavan varainhankintaan. Missiomme on tuoda yhteen lahjoittaja ja järjestö helposti sekä vaivattomasti. Lahjoittamossa tarjoamme kaikille järjestöille oman tilan, missä järjestöt voivat kertoa toiminnastaan, keräyksistään sekä avunsaajista. Meille jokainen toimija on yhtä tärkeä ja arvokas.

Osaamisen lahjoittaminen yritykseltä järjestölle

Yritykset ovat yhä halukkaampia tekemään ei-rahallisia lahjoituksia järjestöille. Yksi syy lahjoittamiseen on, että myös yritysten asiakkaat kokevat tätä kautta olevansa osa hyvän tekemistä, osa jotain suurempaa, joka muuttaa maailmaa. Yritykset käyttävät lahjoituksia brändinsä tukena ja jopa strategisena työkaluna; lahjoittamisella on aina jokin sanoma. Moni yritys ei pysty lahjoittamaan rahaa, joten osaamisen lahjoittaminen on vaihtoehtoinen tapa tehdä hyvää, ja saattaa viestinnällisesti ja markkinoinnillisesti ajatellen olla jopa näkyvämpi ja siten kannattavampi tapa lahjoittaa. Mitä suurempi yritys on, sen suurempi sosiaalisen vastuullisuuden ja takaisin antamisen mentaliteetti siellä monesti vallitsee.

Lahjoittamo-hankkeen aikana on syntynyt osaamisen lahjoittamisen opas, jonka tavoitteena on esitellä osaamisen lahjoittamisen hyvät käytännöt sekä osaamistaan lahjoittavalle yritykselle että lahjoituksen vastaanottavalle järjestölle. Opas auttaa osaamisen lahjoittamiseen osallistuvia osapuolia järjestämään toiminnan mahdollisimman tehokkaasti ja saumattomasti.

Näin pääset mukaan Lahjoittamoon

Lahjoittamo palvelee tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalalla toimivia järjestöjä. Palveluun tulevilta järjestöiltä vaadimme ainoastaan rahankeräysluvan, resursseja omaa järjestöä ja keräyksiä koskevaan sisällöntuottamiseen sekä aktiivisuutta näkyvyystyöhön esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Rahankeräysluvan on oltava maksupalveluntarjoaja Paytrailin linjauksesta johtuen koko Suomen laajuinen (pl. Ahvenanmaa). Autamme järjestöjä jokaisessa prosessin vaiheessa ja haluamme, että mukaan tuleminen on mahdollisimman vaivatonta ja helppoa. Mikäli kiinnostuit, täytä sivulla oleva ilmoittautumislomake. Kerro viestissä hiukan järjestösi toiminnasta ja siitä, minkälaisia keräyskohteita teillä on.

Keinoja näkyvyyden lisäämiseksi

Näkyvyys ja tunnettuus on meille kaikille elintärkeää, jotta järjestöjen vaikuttava työ tulee kaikkien tietoon ja lahjoitukset lisääntyvät. Tähän työhön kutsumme teidät kumppanit mukaan.

Tässä on vinkkinä muutamia keinoja näkyvyyden lisäämiseksi:

  • Sosiaalinen media: Jaa Lahjoittamon julkaisuja ja merkitse meidät niihin, tykkää, kommentoi ja aktivoi omia seuraajianne mukaan. Voit jakaa keräyskohteenne Facebookiin ja Twitteriin suoraan keräyskohdesivultanne. #lahjoittamo #hyvänvälitystoimisto
  • Verkkosivut: Kerro, että olette mukana Lahjoittamossa (valmiit tekstit ja kuvat löytyvät alta) sekä lisää suorat linkit Lahjoittamosta löytyviin keräyskohteisiin.
  • Tarinat: Julkaisemme Lahjoittamon blogissa ja somessa kirjoituksia mm. ihmisten omakohtaisista kokemuksista, järjestöjen toiminnasta ja monista ajankohtaisista aiheista. Jos innostut kirjoittamaan, ole yhteydessä, niin saat tarkemmat ohjeet.
  • Tapahtumat: järjestämme erilaisia tapahtumia ja osallistumme esim. messuille. Niihin otamme mielellämme mukaan järjestöjä kertomaan omasta toiminnastaan. Jos kiinnostuit, ole meihin yhteydessä.

Tehdään järjestö- ja hyväntekeväisyystyötä tunneksi yhdessä!

Mukana Lahjoittamossa

Jos haluat kertoa olevasi mukana Lahjoittamon toiminnassa, voit käyttää valmista tekstiä ja kuvaa:

”Lahjoittamo on hyvänvälitystoimisto, joka yhdistää järjestöt ja lahjoittajat uudella, helpolla ja luotettavalla tavalla antaen äänen myös pienille ja keskisuurille järjestöille. Visiomme on tehdä lahjoittamisesta luonteva osa kulttuuria.
Kun auttaa muita, itsellekin tulee hyvä olo. Tehdään yhdessä hyvää!”

#lahjoittamo #onneksionjoku

Joululahjoitus

Jos haluat kertoa joululahjoituksestasi, voit tehdä sen ladattavilla kuvilla esimerkiksi jakamalla niitä sosiaalisen median kanavissasi tai lisäämällä tiedon sähköpostin allekirjoitukseen.

Usein kysytyt kysymykset

Hienoa, että olet kiinnostunut Lahjoittamosta! Meille on tärkeää tehdä mukaan lähtemisestä mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Kun olet ollut meihin yhteydessä, asiakkuusvastaavamme on teihin yhteydessä 1-3 arkipäivän kuluessa tarkistettuaan ensin, onko järjestöllä rahankeruulupaa (koko Suomen laajuinen) ja millaista toimintanne on. Alkuvaiheessa otamme mukaan vain sosiaali- ja terveysalan toimijoita STEA -rahoituksestamme johtuen. Tavoitteenamme on kuitenkin laajentaa toimintaa myöhemmin myös muihin järjestöihin. Yhteydenoton jälkeen sovimme ensimmäisen palaverin, jossa esittelemme Lahjoittamoa ja kerromme tarkemmin mukaan tulemisesta palveluun. Mikäli päätätte liittyä Lahjoittamoon, sovimme seuraavaksi sisällöntuotantopalaverin. Tässä tapaamisessa kerromme teille, millä tavoin toimitatte meille järjestöänne ja lahjoituskohteitanne koskevat sisällöt. Sisällöntuotannon lisäksi Lahjoittamossa mukana olo ei vaadi teiltä muuta kuin meidän kauttamme tehtävän sopimuksen maksupalveluntarjoajan kanssa.

Lahjoittamon hyödyntäminen ei maksa järjestöille mitään. Maksupalvelutarjoajana Lahjoittamossa toimii Paytrail Oyj. Paytrail ottaa jokaisesta kerätystä lahjoituksesta pienen summan, joka erotellaan lahjoittajalle vielä erikseen maksuvaiheessa. Lahjoittamo ja SOSTE ei veloita lahjoituksista mitään vaan tarjoamme palvelun järjestötoimijoille ja lahjoittajille ilmaiseksi.

Palveluun pyrkijöitä on paljon, joten joudumme alkuun tekemään jonkin verran valintoja. Koska haluamme aina toimia tasavertaisesti ja jokaisen toimijan asiaa kunnioittaen, valitsemme hakijoita ilmoittautumisjärjestyksessä painottaen eri kategorioiden tasapuolista täyttymistä. Haluamme palvella lahjoittajaa tarjoamalla mahdollisimman erilaisia ja monipuolisia keräyskohteita, joten meille on tärkeää, että jokaisesta Lahjoittamon lahjoituskategoriasta löytyy mahdollisimman laaja tarjonta erilaisia kohteita.

Lahjoittamo on tällä hetkellä suunnattu ainoastaan sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Lahjoittamoa on kehitetty kolmen vuoden hankkeena STEA -rahoituksella, mistä johtuen rajaus on tehty palvelun alkuvaiheessa koskemaan vain sosiaali- ja terveysalan toimijoita. Pyrimme kuitenkin löytämään keinoja palvelun skaalaamiseksi koskemaan myös muita järjestökentän toimijoita, joten hyvä keino pysyä kehitystyöstämme kartalla on tilata kuukausittain ilmestyvä uutiskirjeemme.

Vaadimme rahankeräysluvan varmistaaksemme, että rahaa keräävä taho on luotettava ja poliisi on varmistanut järjestön toiminnan asianmukaisuuden. Rahankeräyslupaa haetaan Poliisihallitukselta. Alustalla vaaditaan koko Suomea koskeva lupa maksupalveluntarjoajasta johtuen. Käytössä on tällä hetkellä kaksi lupamuotoa: toistaiseksi voimassaoleva rahankeräyslupa (yleisimmin vaadimme tämän) sekä pienkeräykset. Luvan anominen maksaa 300e ja käsittelyaika on 2-4 kuukautta. Järjestöiltä vaaditaan erillinen pankkitili rahankeräystä varten. Hakemus lähetetään Poliisihallitukselle joko postilla, sähköpostilla tai poliisin sähköisen asiointipalvelun kautta. Jälkimmäiseen tarvitaan Suomi.fi-tunnukset. Lisätietoja voit lukea osoitteesta: https://poliisi.fi/rahankeraysluvat

Liity hyväntekijöiden seuraan

Meidän toimintaamme tukevat jo monet yritykset sekä asiantuntijatahot. Lue lisää siitä pro bono toiminnastamme.

Lue lisää