Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan

Lasten ja nuorten kuulon suojeleminen

Kuuloliitto

Voimassa

toistaiseksi

Nuorten kuulonalenemat lisääntyvät. Joka viidennellä armeijan aloittavalla nuorella todetaan tutkimuksissa kuulonalenema, johon vapaa-ajan melu on useimmiten syynä. Myös Maailman terveysjärjestö WHO on huolissaan siitä, miten etenkin lapset ja nuoret käyttävät älylaitteita ja puhelimia. Kuulokekuuntelussa äänenpaineen maksimitasot ylittyvät helposti. Konserteissa äänitasot nousevat usein vaarallisiksi. Vuosien saatossa kuulo saattaa heiketä. Pahimmillaan tämä voi johtaa syrjäytymiseen.

Keräyksen tavoitteet

Kerran menetettyä kuuloa on mahdoton saada takaisin – helpompaa on ehkäistä vauriot ennalta. Tähän tärkeään työhön sinä voit antaa panoksesi. Lahjoituksesi avulla voimme jatkossakin huolehtia siitä, että kuuloa osataan suojata riittävän ajoissa.

Me kampanjoimme kouluissa sekä tapahtumissa ja jaamme asiaan liittyvää materiaalia. Kerromme kuulonsuojelun tärkeydestä; ettei jatkuva melu ja pauhu ole hyväksi korville, eikä konserttiin kannata lähteä ilman korvatulppia.