Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan

Iloista kanssakäymistä ikäihmisille

Arvokas vanhuus ARVA

Lahjoitettu

35€

Voimassa

toistaiseksi

Suomessa on paljon yksinäisiä ikäihmisiä. Yksinäisyys on suuri riskitekijä mm. monenlaisille sairauksille ja jopa ennenaikaiselle kuolemalle. Kukaan ei halua olla yksinäinen, mutta toisten seuraan pääsyä saattavat hankaloittaa esimerkiksi vähävaraisuus tai liikkumisvaikeudet. Ja vaikka ihminen ei kokisikaan olevansa yksinäinen, voi mielekäs ja hauska yhteinen tekeminen lisätä osallisuuden kokemusta ja siten tukea hyvinvointia.

Keräyksen tavoitteet

Lahjoittamalla tähän kohteeseen olet mukana järjestämässä erilaisia yhteisiä tapahtumia ikäihmisille. Lahjoitusvaroja käytetään erityisesti erilaisten juhlien ja tilaisuuksien järjestämiseen hoivakodeissa, mutta lahjoituksella mahdollistat myös erilaisia yleisötilaisuuksia kuten kaikille avoimia senioridiskoja. Toiminnan sisällön päättävät kuitenkin ikäihmiset itse. Mahdollista sinä, annetaan ikäihmisten valita, ja me toteutamme!

Mihin lahjoittajan euro menee

Olemme jo vuosien ajan järjestäneet monenlaista toimintaa ikäihmisille. Esimerkiksi hyvin suosittuja senioridiskoja on järjestetty useilla paikkakunnilla. Myös hoivakodeissa asuvien ihmisten kesäristeilyt Näsijärvellä ovat jo muotoutuneet vuosittaiseksi perinteeksi. Raportoimme jatkossa tällä sivulla, mitä kaikkea lahjoittamallasi rahalla on saatu aikaan.