Lahjoituskorisi on tyhjä
Yritykset tavoittelevat vaikeina aikoina omaa etuaan. Onko näin?
Artikkelin krjoittaja Markus Nieminen toimii Mainostoimisto TBWA:n luovana johtajana, istuu Goodwill ry:n hallituksessa ja pohtii tekstissä onko näin, että yritykset tavoittelevat vaikeina aikoina omaa etuaan.
Ensi vuonna yritykset jaetaan auttajiin ja ahneisiin – nyt voit valita, kumpaan joukkoon sinun yrityksesi kuuluu
Monille on pikkuhiljaa alkanut valjeta, että edessämme ei ole vain hetkellinen kupru taloudessa. Pörssikurssien kurjat lukemat, hyödykkeiden hintojen nousu ja kodin infran kohonneet kustannukset näkyvät hiljalleen jokaisen arjessa.
Ikävä kyllä vaikeat ajat voivat pahentua entisestään ja jatkua vielä pitkään. Kotitalouksien varat ovat tiukoilla, ja joillakin alkaa olla jo hätävaratkin loppu.Nyt onkin hyvä aika kaivaa yrityksen strategiapresentaatio esiin ja varmistaa, mitä merkitys ja arvot tarkoittavat tosipaikan tullen. Ovatko ne sanahelinää vai koskettavatko ne oikeita ihmisiä?
Samanaikaisesti, kun hintoja nostetaan ja kuluja leikataan, on ymmärrettävä ihmisten ahdinko
Markkinoinnin suunnittelijoiden kannattaa lähteä junalla tai linja-autolla lähimpään isoon kaupunkiin ja käydä paikallisessa ostosparatiisissa. Siellä voi jutella kansan kanssa meneillään olevasta vaikeasta ajasta ja siitä, miten se on vaikuttanut kuluttamiseen. Se antaa parempaa perspektiiviä todellisuuteen kuin sosiaalisen median virta.
On aivan varmaa, että vähempiosaisten avun tarve kasvaa tulevina kuukausina merkittävästi. Tarvitaan siis enemmän auttajia ja vähemmän ahneita. Yritysten keinot auttaa ovat moninaiset. Hinnoittelun kanssa taiteilu kannattaa, jos sillä saadaan pidettyä kannattavia asiakkaita vaikeina aikoina. Empatia ja sen hyödyntäminen viestinnässä auttavat yritystä pitämään brändilliset mittarit positiivisen puolella. Saman tekee hyväntekeväisyys, kuten lahjoittaminen tai resurssien antaminen muiden käyttöön. Erilaisten materiaalisten avustusten ja lahjoitusten määrä voi nimittäin lähteä laskuun taantuman jatkuessa.
Ihmiset muistavat kyllä, ketkä olivat heidän puolellaan vaikeina aikoina
Vaikka yritykset kokevat suurta painetta tehdä hyvää tulosta juuri tässä maailmantilanteessa, on niiden varauduttava toimenpiteisiin, jotka eivät ole helppoja. Samanaikaisesti, kun hintoja nostetaan ja kuluja leikataan, on ymmärrettävä ihmisten ahdinko.
Näinä aikoina yritysten on äärimmäisen tärkeää kuunnella ja auttaa ihmisiä. Tulevina kuukausina on mahdollista rakentaa kuluttajan luottamusta yritykseen enemmän kuin millään televisiomainoksella tai kalvosulkeisella voisi tehdä. Ihmiset muistavat kyllä, ketkä olivat heidän puolellaan vaikeina aikoina.
Ensi vuonna yritykset jaetaan auttajiin ja ahneisiin. Kumpaan joukkoon sinun yrityksesi kuuluu?
Artikkeli on luettavissa myös MarkkinointiUutisista.
Lahjoittamon kautta yritys voi tukea varsinkin pieniä ja keskisuuria järjestöjä, jotka ovat mukana talkoissa vieläkin paremman hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.
Oletko kiinnostunut lukemaan lisää myyttejä? Ne ovat lahjoittamisen ja järjestötyön maailmassa tuttuja, joten päätimme kirjoittaa kokonaisen artikkelisarjan aiheesta.