Lahjoituskorisi on tyhjä
Lasten ja nuorten tunnetaitojen vahvistaminen
PesäpuuVoimassa
toistaiseksi
Lahjoitusvaroilla toimitetaan Pesäpuun Sisukas-toiminnan kautta Älyä tunteet – kannustavat ajatukset -menetelmän materiaalipaketteja yhteistyötoimijoille kuten varhaiskasvatukseen, kouluihin ja lastensuojeluun. Menetelmän materiaalien avulla lapset ja nuoret oppivat käsittelemään haastavia tilanteita, negatiivisia ajatuksia ja vahvoja tunteita lapsilähtöisesti ja ikätasoisesti. Itsesäätelytaitojen lisääntyessä oireilu vähenee ja opitaan toimimaan rakentavasti stressaavissa tilanteissa.
Keräyksen tavoitteet
Lapsuudessa opitut tunne- ja itsesäätelytaidot muodostavat perustan mielen hyvinvoinnille. Kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan perustuva menetelmä opettaa kannustavaa sisäistä puhetta. Lapset ja nuoret ovat harjoituksissa aktiivisesti mukana ja tuokioista tehdään heille hauskoja ja innostavia. Lahjoituksen avulla he voivat harjoitella tunnetaitoja turvallisen aikuisen kanssa. Menetelmä soveltuu käyttöön ryhmissä, yksilötyössä ja selfhelp-materiaalina.
Mihin lahjoittajan euro menee
Suuren suosion saanut, tutkitusti vaikuttava menetelmä on käytössä jo monissa päiväkodeissa ja kouluissa. Sisukas-toiminnan kautta Älyä tunteet -menetelmän paketteja on toimitettu vuonna 2021 Jyväskylä varhaiskasvatukseen 500 euron edestä yrityslahjoitusten turvin ja toimintaa ollaan ottamassa käyttöön koko varhaiskasvatuksen kentällä. Vuonna 2020 on lahjoitettu nuorten koulunkäynnin tukemiseksi suunnattuja Älyä tunteet – mielen hyvinvointi -paketteja 350 euron arvosta sosiaalineuvos ja koulukotijohtaja Heikki Soinisen muistolle tehdyn lahjoituksen turvin.