Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan

Avoin seminaari kaksosuudesta ja kolmosuudesta

Suomen Monikkoperheet

Lahjoitettu

5€ / 2000€

Voimassa

Monikkovanhemmilla on tarve saada tietoa monikkolasten kasvattamiseen liittyvistä erityiskysymyksistä. Monikkosisaruksilla puolestaan tuen tarve voi liittyä uteliaisuutta herättävään sisarussuhteeseen, jonka käsittely vaatii luottamusta herättävän foorumin. Myös muut kaksosten lähipiirissä tarvitsevat asiantuntevaa keskustelumahdollisuutta. Järjestämme lahjoitusvaroilla seminaaritilaisuuden. Varat käytetään luentopalkkioihin ja tilavuokraan (seminaari) tai tekniseen toteutukseen (webinaari).

Keräyksen tavoitteet

Suomen Monikkoperheet ry on Suomessa ainut taho, jonka pääasiallinen tehtävä on nimenomaan monikkoperheiden hyvinvoinnin tukeminen. Keräysvaroin toteutetaan yksi lähiseminaari tai webinaari. Seminaari on ainutlaatuinen mahdollisuus tilaisuuteen, jossa on huomioitu erityisesti monikkoperheenjäsenten tarve saada kokemuksensa kuuluviin. Vastaava webinaari on järjestetty kerran aiemmin, se osoittautui suosituksi ja uusia seminaareja on toivottu. Seminaari on maksuton, jotta se tavoittaa myös vähävaraisimmat perheet.

Mihin lahjoittajan euro menee