Lahjoituskorisi on tyhjä
Myytti 4: Kaikki eivät ansaitse tulla autetuksi
Vieraskynätekstin kirjoittaja Leo Stranius, Third Rockin toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, pohtii myyttiartikkelissa ansaitsevatko kaikki tulla autetuksi.
Joskus ajatellaan, että jos ihminen on mokannut oman elämänsä, ei hän ansaitse apua. Itse ajattelen kuitenkin, että yhteiskunnan mitta on viimeisen ihmisen periaate. Miten suhtaudumme kaikkein heikko-osaisimpaan? Miten kohtelemme heitä, jotka ovat esimerkiksi omalla toiminnallaan aiheuttaneet itselleen tai muille ikävyyksiä? Ansaitsevatko he tulla autetuiksi?
Monet tuntevat tarinan Aleksis Kiven seitsemästä veljeksestä. Kyseessä on tarina lukutaidosta ja ulkopuolisuudesta, vapaudesta ja riippumattomuudesta. Aleksis Kiven seitsemän veljestä eivät ole ehkä menestyksen arkityyppejä. Tämän päivän yhteiskunnassa kyse on siitä, mitä tehdä niille, jotka ovat kuin seitsemän veljestä. Niille, jotka eivät pärjää. Niille, jotka ovat ylijäämäihmisiä tai menestysrajoitteisia. Ehkä esimerkiksi paperittomia siirtolaisia.
Kiven tarinassa seitsemän veljestä lähtee vapauden hengessä omilleen. Homma haaksirikkoutuu kuitenkin kiville. Sauna palaa. Viina ja väkivalta astuvat kuvaan. Tästä seuraa se, että veljekset joutuvat palaamaan. Vähän kuin klassisessa tuhlaajapoikakertomuksessa. Siinä toinen veljeksistä tulee takaisin kotiin, kun käy ensin maailmalla tuhlaamassa isänsä omaisuuden.
Omakohtaiset kokemukset autetuksi tulemisesta
Kun olin itse 13-vuotias ja asuin Helsingissä, äitipuoleni heitti minut ja isäni kadulle. Yhden riidan päätteeksi löysin itseni kadulta. Asuin pari viikkoa kavereiden luona. Muutaman viikon jälkeen saimme isäni kanssa huoneen asunnottomille ja päihdeongelmallisille tarkoitetusta Helsingin Vieraskoti ry:n pyörittämästä asuntolasta. Myöhemmin saimme isäni kanssa kaupungin vuokra-asunnon. Saimme apua.
Kun olin 24-vuotias pääsin opiskelemaan yliopistoon. Sen jälkeen, kun olin ollut työttömänä, saanut toimeentulotukea ja päässyt vakituiseen työpaikkaan tietoliikennealalle. Tämä onnistui siitä huolimatta, että peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 6,6 enkä ole koskaan käynyt lukiota. Tästä huolimatta minulla oli mahdollisuus pyrkiä yliopistoon pelkässä pääsykoekiintiössä.
Hyvinvointiyhteiskunnassa kaikki ansaitsevat tulla autetuksi
Jos palataan vielä Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen, niin kyse on tietysti siitä, että kun asiat on onnistuttu sotkemaan perin pohjin, astuu kuvaan se, millä tavalla nämä palaajat otetaan yhteiskunnassa ja yhteisössä takaisin. Kuuluuko kaikki se hyvä, joka täällä on, edelleen sinulle, vaikka olet ehkä sössinyt elämässäsi. Hyvinvointivaltion ja -yhteiskunnan eetoksessa se kuuluu.
Omalla kohdallani kyse on siitä, että vaikka olin ollut koditon ja peruskouluni keskiarvo oli heikko, sain silti sen saman mahdollisuuden kuin muutkin opiskella vielä yliopistossa. Ja sain mahdollisuuden asuntoon ja työllistyin.
Ajattelen, että oma tarinani on tarina Suomen hyvinvointivaltiosta. Vaikka hyvinvointivaltion turvaverkko on harva, se on minun kohdallani ollut tarpeeksi vahva kannatellakseen ja pitääkseen pinnalla. Ja se on ottanut minut aina takaisin ehdoitta. Vieläpä useamman kerran. Ja juuri silloin kun apua kaikkein eniten olen tarvinnut.
Ihmisarvo on kaikille yhtäläinen. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille eikä niitä voi jättää toteutumatta esimerkiksi resurssien puutteeseen vedoten. Riippumatta siitä mikä on taustasi ja miten pahasti olet onnistunut asiasi sotkemaan. Hyvinvointiyhteiskunnassa kaikki ansaitsevat tulla autetuiksi.