Lahjoituskorisi on tyhjä
Ruokakassi vähävaraiselle
Operaatio RuokakassiLahjoitettu
765€
Voimassa
toistaiseksi
Jaamme päivittäin satoja ruokakasseja Turun ja lähikuntien alueilla asuville vähävaraisille ihmisille. Operaatio Ruokakassin työllä on merkittävää ja pitkäaikaista yhteiskunnallista vaikutusta kaikkein heikompiosaisten ihmisten tilanteen parantamisessa ja ongelmien ennaltaehkäisemisessä. Haasteemme on tehdä näkyväksi ruokahävikin parissa tehtävän työn ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen arvo.
Keräyksen tavoitteet
Keräämme lahjoitusvaroja, jotta voisimme jatkossakin tarjota ruoka-apua köyhyyttä kokeville työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille, lapsiperheille ja yksineläville sekä muille rahanpuutteesta lyhyt- tai pitkäaikaisesti kärsiville. Saamme ruuat lahjoituksina ja jakamamme ruoka ei koskaan maksa saajalleen mitään, mutta ruokien vaatima logistiikka ja varastointi on katettava lahjoitusvaroin.
Kun kurjuus lisääntyy, työttömien jonot pitenevät ja yhä useampi kotitalous putoaa köyhyysrajalle, meillä on ennennäkemättömän huikea mahdollisuus osoittaa laupeutta. Operaatio Ruokakassi on olemassa tätä laupeudentyötä varten.
Mihin lahjoittajan euro menee
Päämäärämme on auttaa heikoimassa asemassa olevia ihmisiä. Tarjoamalla heille maksutta ruokaa, pystymme osaltamme helpottamaan lapsiperheiden, eläkeläisten, työttömien tai muuten hankalaan elämäntilanteeseen joutuneiden ahdinkoa. Tarjoamme ruokajaon ohessa myös palveluneuvontaa ja olemme merkittävä tukityöllistäjä. Palkkatuella ja työkokeilussa meillä on n. 50 ihmistä vuodessa. Hävikkiruuan jakaminen on myös ympäristöteko. Ruokahävikin hyödyntämisen on laskettu tuottavan yli 6 miljoonan euron hyödyn mm. kaatopaikkamaksuina, vaikka se ei rahana missään näykään.
Meillä on Turussa keskusyksikkö, joka hakee hävikkiruuan alueen kaupoista ja suuremmilta lahjoittajilta pääkaupunkiseutua myöten ja jakaa sen jäsenyhdistyksille, joita on yli 40. Jäsenyhdistykset hoitavat kassien jaon omissa pisteissään vapaaehtoisten voimin. Vuonna 2019 jaoimme 2,1 miljoonaa kilogrammaa ruokaa, mikä tarkoittaa noin 4600 kassia viikoittain.
Ruokakassin saajat ovat arvioineet yhden saamansa ruokakassin arvoksi noin 30 euroa. Tehokkaan toimintamme sekä lahjoituksiin ja hävikkiruokaan perustuvan toimintamme ansioista jaamme 30 eurolla noin 17 ruokakassia.