Lahjoituskorisi on tyhjä
Mielenterveystaitoja nuorille
Nuorten mielenterveysseura - YeesiLahjoitettu
165€
Voimassa
toistaiseksi
Meillä jokaisella on mielenterveys, jota voi vahvistaa pienilläkin teoilla. Elämään kuuluu erilaisia vaiheita, joissa voimavaramme kuluvat ja kertyvät. Mielenterveystaidot auttavat löytämään elämään mielekkyyttä sekä selviytymään vaikeina aikoina. Yeesi tarjoaa tietoa ja vapaaehtoistoimintaa nuorilta nuorille sekä kasvotusten että verkossa. Olemme olemassa, jotta nuoret saavat edellytyksiä, taitoja ja mahdollisuuksia vahvistaa omaa sekä toisten nuorten mielenterveyttä.
Keräyksen tavoitteet
Lahjoitusvaroilla varmistamme toimintamme jatkumisen ja laajennamme sitä: voimme kohdata entistä useampia nuoria koulussa, töissä ja vapaa-ajalla sekä livenä että virtuaalisesti. Lahjoitusvaroilla pystymme palkkamaan työntekijöitä tekemään oppilaitosvierailuja, tekemään mielenterveystaitoja vahvistavaa viestintää sekä tukemaan vapaaehtoisten toimintaa toisten nuorten mielenterveyden vahvistamiseksi. Voimme järjestää mielenterveyttä edistäviä koulutuksia, työpajoja ja kohtaamispaikkoja nuorille.
Mihin lahjoittajan euro menee
Vuonna 2020 Yeesissä oli mukana 401 vapaaehtoista ja vuoden aikana tehtiin 484 vapaaehtoistekoa. Järjestime 23 tapahtumaa ja perustimme Yeesin Discordin kohtaamispaikaksi nuorille, kun koronarajoitukset estivät fyysiset kohtaamiset. Vuonna 2020 Yeesin verkkosivuja hyödynsi 21310 henkilöä ja Instagramissa oli 2087 seuraajaa.