Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan

Tukea ja neuvontaa viittomakielellä

Kuurojen liitto

Voimassa

toistaiseksi

Useimmille syntymästään tai lapsuudestaan kuuroille viittomakieli on äidinkieli. Silloin suomen kieli on vieras kieli, jonka osaamisessa on kuuroilla suurta vaihtelua. Siksi esimerkiksi terveydenhuollon ja viranomaisten kanssa yksin selviäminen voi olla kuurolle todella vaikeaa. Tiedon puute päättäjien puolella johtaa usein myös kuuron kannalta epäoikeudenmukaiseen kohteluun, eikä yhdenvertaisuus toteudu. Avuksi ongelmatilanteisiin Kuurojen Liitto tarjoaa viittomakielistä palveluohjausta.

Keräyksen tavoitteet

Lahjoittamalla tähän kampanjaan autat kuuroja saamaan yksilöllistä viittomakielistä ohjausta ja neuvontaa elämän eri tilanteissa. Palveluohjaajien asiantuntijuus koskien kuurojen kieltä ja kulttuuria on ainutlaatuinen apu myös kuurojen kanssa toimiville viranomaisille, terveydenhoitoalan ihmisille sekä päättäjille, joka toimivat usein puutteellisen tiedon varassa. Lahjoitusvarat menevät palveluohjaajien työn mahdollistamiseen.

Mihin lahjoittajan euro menee

Tarinoita toiminnasta

Aluetyöntekijän tuki oli korvaamattoman arvokas silloin, kun emme itse tienneet miten meidän kuuluisi menetellä.

Kuuro aviopari

Ilman Kuurojen Liiton aluetyöntekijää emme olisi löytäneet kuurolle asiakkaallemme viittomakielistä keskustelutukea. Sen vaikutus mielenterveyskuntoutukselle oli ilmeinen.

Kuuroa hoitanut psykiatri

Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan