Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan

Harrastus vähävaraisen perheen lapselle

Hope

Lahjoitettu

1921€

Voimassa

toistaiseksi

Jos perheen talous on tiukalla, lapsilla ja nuorilla ei välttämättä ole mahdollisuutta edes yhteen harrastukseen. Joskus rakkaasta harrastuksesta on pakko luopua perheen rahatilanteen takia. Meillä on tavoitteena jakaa harrastustukea 2500 lapselle vuonna 2021 ja sinä voit olla mukana tekemässä tästä tavoitteesta totta. Tuettavien harrastusten kirjo on laidasta laitaan: kulttuurista urheiluun, yksilöharrastuksesta joukkuelajeihin.

Keräyksen tavoitteet

Itse valittu harrastus ja siitä saadut onnistumisen, yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden kokemukset vahvistavat lapsen ja nuoren hyvinvointia. Moni vähävaraisen perheen lapsi kuitenkin kertoo, ettei voi osallistua harrastuksiin kuin rajatusti ja moni joutuu lopettamaan harrastukset perheen huonon rahatilanteen takia. Me tuemme yhdessä lahjoittajien kanssa lapsia heille mieluisaan harrastukseen maksamalla esimerkiksi kausimaksuja tai lahjoittamalla harrastusvälineitä.

Mihin lahjoittajan euro menee

Tarinoita toiminnasta

Lapsille merkittävin asia oli jalkapalloharrastuksen mahdollistuminen. He tuntevat olevansa kuin ystävänsä, jotka ovat päässeet harrastukseen jo useita vuosia aikaisemmin.

Tukea saaneen perheen vanhempi

Suurin apu on ollut toivo paremmasta ja kiitollisuus. Olette vaatettaneet lapsiani, mahdollistaneet heille harrastuksia. Perheemme on saanut paljon iloa kaikesta tuesta ja avusta.

Tukea saaneen perheen vanhempi

Lahjoita

Minimilahjoitus {{ minimum }}€

Lahjoita

{{ cartmessage.amount }}€ kohteelle "{{ cartmessage.fund }}" lisätty lahjoituslippaaseen.

Siirry maksamaan