Lahjoituskorisi on tyhjä
Sininauhasäätiö
www.sininauhasaatio.fiToiminta-alue
Koko Suomi
Perustettu
1957
Kokoluokka
Suuri
Suomessa on lähes 5000 ihmistä, joilla ei ole avainta omaan kotiin. Eihän heillä ole edes kotia. Me Sininauhasäätiössä autamme ihmisiä, joilla on taustalla asunnottomuutta, päihde- ja mielenterveyspulmia. Vaikeita tilanteita, joita ei ratkota hetkessä. Siksi vaaditaan vahvaa asiantuntijuutta, jota meille on kertynyt yli 60 vuoden ajalta. Mutta ei tässä silti ole kyse meistä vaan asiakkaistamme. Heitä varten me olemme olemassa. Jotta jokaisella olisi avain kotiin sekä tukea asumiseen ja elämään.
Keskeiset toimintamuodot
Autamme kodittomia, joita kukaan muu ei enää auta. Toimintamme perustuu kristilliseen ihmiskäsitykseen. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja arvokas. Kukaan ei ole toivoton tapaus. Apua annamme päiväkeskuksissamme Helsingissä, Vantaalla ja Tuusulassa, sekä eri hankkeiden kautta.
Päämäärämme
Pyrimme vähentämään asunnottomuutta Suomessa. Tarjoamme erilaisia polkuja asiakkaillemme päästä elämässä eteenpäin ja autamme heitä saamaan asiansa järjestykseen. Kuitenkin jokainen on ihmisarvoisen elämän arvoinen, pääsi hän elämässään eteenpäin tai ei. Tuemme ja kuljemme rinnalla. Annamme elintärkeää apua kuten ruokaa, lämpöä ja turvaa.