Lahjoituskorisi on tyhjä
MIELI Lohjan mielenterveys
www.lohjanmieli.fiToiminta-alue
Uusimaa
Perustettu
1993
Kokoluokka
Pieni
Mieli Lohjan mielenterveys ry on sitoutumaton, suvaitseva ja luotettava järjestö, joka tukee vapaaehtoisvoimin ihmisten hyvinvointia. Yhdistyksen tarkoitus on edistää vapaaehtoista kansalaistoimintaa mielenterveyden alalla sekä tukea ja kehittää rakentavaa ja ehkäisevää mielenterveystyötä, hoitoa ja kuntoutusta sekä muita mielenterveyspalveluja.
Keskeiset toimintamuodot
Vapaaehtoistoiminta eri muodoissa. Koulutamme tukijoita yksilötukisuhteisiin, valtakunnalliseen kriisipuhelimeen ja ryhmänohjaajiksi. Lisäksi vapaaehtoistoimintaamme kuuluu tukikoirakkotoiminta.
Päämäärämme
Yhdistyksen päämääränä on edistää ja ylläpitää mielenterveyttä Lohjan alueella. Tavoitteemme on Lohjan alueella tarjota asiakkaillemme mielekästä tekemistä arkeen sekä vähentää yksinäisyyden tunnetta. Hyvän mielen majassa on mm. erilaista ryhmätoimintaa, lisäksi tukikoirakkotoimintaa mm. koirakahvilat ja koirakävelyt. Vapaaehtoisemme työskentelevät myös yksilötukisuhteissa sekä vastaavat kriisipuhelimeen.