Aseman Lapset

asemanlapset.fi

Toiminta-alue

Koko Suomi

Perustettu

1990

Kokoluokka

Keskisuuri

Aseman Lapset

Aseman Lapset ry:n perustehtävä on lasten ja nuorten turvallisen kasvun sekä perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen torjuminen. Järjestön luonteeseen kuuluu nopea reagoiminen nuorten elämässä tapahtuviin muutoksiin sekä avoimuus erilaisille yhteistyökumppanuuksille. Eri toimintamuodoilla lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tarjotaan arjen hyvinvointia tukevia työvälineitä ja rinnalla kulkemista. Vuonna 1990 perustettu järjestö on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Keskeiset toimintamuodot

  • nuorten kahvilat ja kohtaamispaikat sekä nuorten pariin liikkuva ja jalkautuva työ
  • nuorten rikoskäyttäytymiseen puuttuminen, nuorten rikoksen uhrien tukeminen sekä nuorten konfliktien sovittelu
  • koulukiusaamiseen puuttuminen

Päämäärämme

Arjessamme havaitsemme jatkuvasti kuinka paljon nuoret kaipaavat aikuisten aikaa ja hyväksyntää. Yhdelläkään heistä ei ole liikaa reiluja ja turvallisia aikuisia nuoruuden ilojen tai huolien jakamiseen. Turvalliset vapaaehtoiset aikuiset sekä nuoriso- ja sosiaalialan ammattilaisemme ovat saatavilla myös silloin kun monet muut eivät ole – nuorten vapaa-ajassa arki-iltaisin ja viikonloppuisin, siellä missä nuoret aikaansa viettävät. Vanhemmille tarjoamme tukea kasvatustehtävään sekä arjessa ja haastavissa elämäntilanteissa pärjäämiseen.